maanantai 24. kesäkuuta 2013

Loki 1v.!

Niin se aika vaan kuluu järjetöntä vauhtia! Muistan niin hyvin vielä viime kesän, kun Loki saapui taloon pienenä lyllerönä, pihalla kaikesta. Onhan se edelleen pihalla kaikesta, ja vähän lyllerökin, mutta pieneksi sitä ei voi enää kutsua. Se on jo vuoden ikäinen, huhheijakkaa!!

Synttäriviikko alkoi jo viikko sitten maanantaina, kun lähdimme taas köröttelemään junalla kohti Jyväskylää = mummolaa. Loki oli repiä pelihousunsa, kun päästiin Jyväskylän asemalle ja mummin helmoihin. Ohikulkevat ihmiset varmaan luulivat, että Loki kärsii jostakin sairaskohtauksesta, sen verran villiä ja kovaäänistä oli meno. :D

Jyväskylässä Lokia hemmoteltiin - se pääsi uiskentelemaan, lenkkeilemään, treenailemaan ja nauttimaan elämästä. Kirpparilta ostin sille ensimmäisen monista synttärilahjoista, Puh-nallen! Nalle on ollut hyvin rakas ja riepottelun arvoinen, mutta ihme kyllä, se on säilynyt melko ehjänä. Mitä nyt pienimuotoinen lobotomia on suoritettu kätevästi posken kautta, mutta muutoin se on täysissä sielun ja ruumiin voimissa edelleen.

























Joka tapauksessa, halusin hemmotella Lokia vielä hieman lisää, synttärisankari kun on. Lapsuudenkotini lähellä on iso agilityhalli (jota isäni imartelevasti kutsuu haukkuhalliksi), jonka vuokrasin kokonaan meidän käyttöön tunniksi. 29€ oli hinta, aika hapokas, mutta teki niin kovasti mieli. :D Ja hauskaa oli! Ihana äitini tuli myös mukaan kameranaiseksi, joten saatiin pari videotakin otettua. Hävettää tosin vähän laittaa näitä videoita tänne, itsenäinen agitreenaaminen ei selvästi ole mun juttu... ohjaaminen ihan mitä sattuu ja kauhee mylvintä. :D Mua itseäni pelottaa iso A ja puomi jonkin verran, koska Loki lähtee niille niin kovalla vauhdilla. Sillä on tosi vahvat loppukontaktit kyllä, joten mun pitäisi vain osata luottaa siihen, ettei se sieltä ryntää alas. Vaikeeta se vaan on. Niin, ja kepit otettiin tuohon ihan harjoituksen vuoksi, ollaan treenattu keppejä siis ehkä maksimissaan neljästi ennen tätä. :D Joten siksi vielä vähän hitaanpuoleista.

No joo, selitykset sikseen ja videon kimppuun:

















Kuten sanoinkin, keppien treenaaminen on jäänyt meillä todella vähäiseksi jostain syystä. Siksi treenattiin niitä nyt oikein kunnolla, ja olen loppujen lopuksi melko tyytyväinen. Vähän meinaa Loki aina porskuttaa suurpiirteisesti menemään, mutta kun saan sen oikeasti keskittymään, on tuloksiakin nähtävissä!


















Tehtiin sitten vielä pikaiset jättöharjoitukset loppuun, kun vuokra-aikaa oli vielä jäljellä, mutta en halunnut Lokia enää sen enempää rasittaa.

















Treenattiin myös todella pitkästä aikaa tokohyppyä. Epäilyksistäni huolimatta se sujui kerta kaikkiaan täydellisesti, Loki ei ollut yhtään unohtanut, miten se pitää tehdä. Se hyppää täydellisesti, jää seisomaan täydellisesti, odottaa täydellisesti... huhhuh. Ehkä tässä kohta jo uskaltaisi lähteä mölleilemään. :)

Treenailun ja uimisen jälkeen oli lattialta löydettävissä yksi pieni koiranraato:

























Perjantaina lähdettiin sitten ajamaan kohti mökkiämme, joka sijaitsee maaseudulla saaressa. Olin ostanut viikolla Lokille koirien turvavyön ja pelastusliivit matkaa varten. Lokihan ei juuri ole autossa matkustanut, mitä nyt välillä pieniä välimatkoja kavereiden kyydissä. Ajomatka kesti kuitenkin yhteensä kolmisen tuntia, mutta kaikki meni hienosti! Loki nukkui koko matkan ja oli hiljaa. Jee!

Mökillä Loki oli taivaassa. Se sai painella menemään vapaana pitkin peltoja ja metsiä, uida omassa rannassa sydämensä kyllyydestä ja jopa saunoa kanssamme rantasaunassa. Sai se maistaa palasen takkamakkaraakin. :) Kävimme myös juoksemassa 7km lenkin, ja tällä kertaa Loki jaksoi oikein hyvin matkassa. Puhuimme isän kanssa, että voisimme syksyllä juosta puolimaratonin. Loki saakin sitten olla mukana ainakin osassa treeneistä, mikäli se vain jaksaa. Uiminenkin sujuu nyt hyvin, Loki ei enää ui mun päälle, vaan osaa kääntyä käskystä takaisin rantaan. Märkänä se tosin saa välillä ihmeellisiä hepuleita, hauskaa katseltavaa. :D

Veneilemässäkin käytiin, se oli Lokista hirmu jännää!

























Lauantai-illasta jo tultiin takaisin Jyväskylään, ja sunnuntaina oli varsinaisesti Lokin syntymäpäivä. Synttäriateria jäi vähän köyhäksi, koska me tyhmät unohdimme nakit ja maksalaatikon mökille. :( Loki sai kuitenkin viettää lupsakan päivän ulkona, apurina pihan askareissa.

Tässä vielä pari kuvaa synttärisankarista:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti