Sivut

torstai 26. syyskuuta 2013

Kaikkea jännittävää tulossa

Moikka, pitkästä aikaa! Oon nyt ollut tosi huono päivittämään blogia, koska mulla on ollut ihan hullu työ, joka on vienyt kaiken mun keskittymisen ja ajan. Mutta työ loppuu maanantaina, ja sitten mulla on taas aikaa sekä koiralle että blogille paremmin!

Kaikkea jännittävää ja vähän stressaavaakin on tapahtumassa lähitulevaisuudessa. Minä ja Loki muutetaan uuteen osoitteeseen huomenna. Loki menee mun kaverille hoitoon, ja pääsee siellä riehumaan koko päivän kahden kivan dallukaverin kanssa. Uusi kämppä on ihan lähellä nykyistä, välimatkaa taitaa olla peräti 200m. :D Joten onneksi lenkkimaastot ja koirapuistot pysyy samoina.

Mutta silti mua jännittää tuon koiran suhteen kovasti, että miten muutto tulee onnistumaan. Oon kuullut niin paljon kauhutarinoita siitä, miten muutto voi laukaista koirassa eroahdistuksen. Lokillahan ei ole koskaan ollut ongelmia yksin jäämisessä, mutta mitäs jos ne alkaan nyt? Se joutuu jo maanantaina jäämään yksin (viimeisen) työpäivän ajaksi. Mun psyyke ei ehkä kestä sitä, jos se jää huutamaan mun perään. Mun on kyllä tosi vaikea kuvitella Loki tekemässä moista, kun se ei ole koskaan päästänyt pihaustakaan yksin ollessaan. Täytyy nyt vain toivoa kovasti, että vanhat tavarat, oma peti ja tutut rutiinit auttavat, ja Loki jää yksin ihan rauhassa. Toivotaan parasta!

Ja toinen jännitystä aiheuttava asia tapahtui tänään aamulla. Mulle tuli sähköpostia eräältä agilityseuralta, ja meidät on valittu kahdelle koetunnille! VAU! Jos kouluttajat puoltaa meidän jäsenyyttä koetuntien jälkeen, niin me saadaan jatkaa seuran jäseninä. :) Mä olin jo vähän luopunut toivosta noiden seurojen suhteen, kun ei saatu mistään vastausta. Joten olen nyt kyllä enemmän kuin innoissani! :)

Mutta toisaalta myös vähän pelottaa. Lokilla on aikamoinen teini-ikä meneillään, ja sitä kiinnostaa muut koirat ja hajut ihan hirveästi. Tokotreeneissä sillä on ollut ongelmana keskittymisen puute, mikä on sitten näkynyt pelleilynä ja sähellyksenä. Agitreeneissä se on kuitenkin käyttäytynyt edelleen mallikkaasti, ja kaikki on mennyt kovin hyvin. Mutta mites nyt, kun tilanne, paikka ja treenikaverit vaihtuvat? Loki menee joskus uusissa tilanteissa kierroksille, ja sitten ei kukaan tiedä, mitä tapahtuu. :D Mitä jos keskittyminen on mahdotonta, ja kouluttajat katsovat, että meidän yhteistyö on puutteellista? No, ei kai auta muu kuin ottaa mukaan paljon jotain superhyviä nameja ja mennä paikan päälle tarpeeksi ajoissa, jotta Loki ehtii rauhoittua ja virittyä kunnolla ennen treenejä. Onneksi kyseessä on tekonurmipohjainen halli, koska sellaisessa Loki on treenannut ennenkin (Jyväskylässä), eikä silloin ainakaan ollut ongelmia. Pitäkää peukkuja! Treenipaikka merkitsisi mulle todella paljon, se helpottaisi elämää ja tehostaisi meidän treenaamista.