Sivut

Lilo


Kuva: Riina Tuominen





Brookway Casablanca Romance - "Lilo"

rotu: whippet
sukupuoli: narttu
syntymäaika: 6.8.2013
väri: fawn valkoisin merkein
emä: Silentkaze Endlessentertainment
isä: Sobers Lucifer

Jo Lokin ollessa pikkupentu minulle oli selvää, että jossain vaiheessa haluan toisen koiran. Koirista on toisilleen lajityypillistä seuraa, ne tasapainottavat toisiaan, ja toki ne tekevät minunkin elämästäni rikkaamman. :) 

Rodunvalinta olikin sitten astetta hankalampaa, ja pähkäilin eri rotujen välillä todella kauan ja hartaasti. Haussa oli hieman vähemmän aktiviteettia vaativa koira, joka kuitenkin olisi meidän menoon tarpeeksi aktiivinen ja energinen. Toivoin koiralta myös rauhallisuutta, tasaisuutta ja sosiaalisuutta. Arjen sujuvuus oli tärkein kriteeri, enkä vahtiviettiä halunnut rodulta juuri löytyvän. Lilon kanssa vasta parhaillaan tutustumme toisiimme, mutta uskon silti, että rotuvalinta taisi mennä nappiin! :) Tosin hassua kyllä, ainakin toistaiseksi Lilo on näistä kahdesta ehdottomasti aktiivisempi ja energisempi.

Ainakin tähän mennessä on Lilo ollut mitä helpoin ja kiltein pentu. Se on kiltti, rohkea ja sosiaalinen neitokainen. Lokin kanssa se tulee erinomaisesti toimeen. Leikit menevät hienosti yksiin, ja koirat hakeutuvat toistensa läheisyyteen jatkuvasti.

Lilon kanssa olisi tarkoitus tulevaisuudessa harrastaa näyttelyitä ja agilitya. Mutta Lilon kanssa edetään harrastusten suhteen rauhallisesti, eikä oteta paineita menestymisestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti