perjantai 2. tammikuuta 2015

Hengissä, ehkä

Elossa ollaan, vaikka blogin päivitysvälistä ei niin voikaan ehkä päätellä. :D Marraskuun alussa kävin siis leukaleikkauksessa, ja sen jälkeen onkin aika mennyt osittain toipuessa, osittain järjestellessä asioita ja kiriessä koulunkäyntiä kiinni. Joka tapauksessa, kiirettä on pitänyt. Koirat ovat sopeutuneet hyvin vaihtelevaan rytmiin ja siihen, että ramppaan kokoajan jossakin. Onneksi sentään joululomaksi päästiin Jyväskylään "rauhoittumaan" (joskin sielläkin tahti oli jossain määrin kova), kaiken kaikkiaan kahdeksi viikoksi. :) Kelit suosivat, ja koko reissun ajan saimme nauttia lumesta ja kunnon pakkasista. Vasta tänään keli kääntyi surkeaksi, mutta sen ehdimme nähdä vasta Helsingin päässä.

Joulu kyllä sujui meillä varsin mallikkaasti ja mukavissa merkeissä. Jyväskylässä koirat väsyvät aina totaalisesti, ne kun eivät ole tottuneet siihen, että usea ihminen häärää ympärillä. Ja sen lisäksi vielä tehtiin pitkiä metsälenkkejäkin joka päivä. Lilon mielestä taisi kuitenkin olla vähän liian kylmä leikkimiseen - olihan siellä pahimmillaan jopa -20 astetta pakkasta! Koirat eivät leikkineet juuri kertaakaan koko reissun aikana - ainakaan ulkona. Sisällä kyllä sitten paini-intoa löytyi senkin edestä. :D Mutta ei se mitään, kyllä oli mukavan rentouttavaa lenkkeillä hiljaisessa ja lumen peittämässä metsässä.

































































Varsin paljon kyllä nautin siitä, miten rauhallista noilla lenkkipoluilla on kulkea. Vastaantulijoita ei ollut juuri ollenkaan, ja nekin jotka kohtasimme, osasivat pääosin ohittaa hienosti. Yksi ikävä kohtaaminen kävi, kun iso musta irtokoira lähti haukkuen ajamaan Liloa takaa. Lilo tuli kuitenkin kutsusta takaisin ja vieras koira jäi sitten omille teilleen, onneksi. Lilo ei kuitenkaan vaikuttanut kovin pelästyneeltä, enemmän taisin itse säikähtää.

Jouluna koiratkin saivat toki lahjoja, lähinnä herkkujen muodossa. Nakit taisivat olla molempien mielestä se paras lahja. Kuvaa lahjojen avaamisesta ei ole, sillä hetki oli, krhm... jokseenkin hektinen. :D Mutta tonttulakkikuva meiltä löytyy!






































Loki pääsi myös poseeraamaan kauniissa talviauringossa. Lilo ei halunnut poseerata pakkasessa. Aina kun yritin saada sen hienosti killittämään kameraan, se vääntäytyi katkarapuasentoon piestyn näköisenä. :D Eihän sellaisesta voinut kuvia ottaa. Loki sen sijaan nautti arktisesta ilmastosta ja esitteli parhaita ulkoisia avujaan.

























Uudeksi vuodeksi päätin pitkällisen pohdinnan jälkeen jäädä Jyväskylään. Vaikka kumpikaan koirista ei ole koskaan reagoinut raketteihin millään tavalla, ahdistaa ajatus mua silti. En yhtään tykkää jättää niitä yöksi yksin silloin kun paukkuu, vaikka se ei niitä häiritsekään. Mukavasti tuo UV sujui silti, mahdollisesti oli jopa kivempaa kuin Helsingin ruuhkaisissa bileissä. Koiria ei - edelleenkään - pauke haitannut. Illalla vein ne vain hihnassa takapihalle, varmuuden vuoksi. Siellä paukkui ihan vieressä niin, että jopa itse vähän säikähdin, mutta nuo eivät korvaansakaan lotkauttaneet. Hyvä niin.

Uuden vuoden päivänä oli jo vähän loskaisaa ja märkää, mutta teimme silti urheasti perinteisen uuden vuoden kävelyn vanhempien ja koirien kanssa. Otimme myös perinteisen "Anna ja koirat pölkyillä" -kuvan. :D


























Näin jälkikäteen vielä - oikein hyvää uutta vuotta ja joulun viimeisiä pyhiä kaikille tutuille ja tuntemattomille!! :)

Terveisin: Anna, Loki ja Lilo

3 kommenttia:

  1. Ihania talvimaisemia tulee kyllä tässä Helsingin jääloskassa vähän ikävä :-D Ihastelen aina hirmuhurmaavia Lokia ja Liloa koirat.comissa niin piti tämä blogikin tsekata! Whippetit vaan aina jaksaa ihastuttaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh joo, enää ei ole ihan noin ihanat kinokset, kun ollaan Helsinkiin taas rantauduttu...:/ mutta kai siinä loskassakin oma viehätyksensä on... tai sitten ei. :D

      Poista
  2. Ihania talvimaisemia näiden helteiden keskelle! :)

    Nakkaanpa teille haasteen --> http://koiratulikotiin.blogspot.fi/2015/08/liebster-awards.html

    VastaaPoista