Sivut

torstai 8. toukokuuta 2014

Kuonot kohti kesää

Kevään rumbasta ollaan nyt kutakuinkin selvitty, juuri muutama päivä sitten palautin viimeisen koulutyön ohjaajalle. Kesän suunnitelmissa on vain hyvin vähän töitä, mutta pääsääntöisesti löysätahtista opiskelua, joten aikaa koirille ja ulkoilulle pitäisi jäädä melko runsaasti!

Kelit ovat suosineet erityisesti pääsiäisenä, jonka vietimme rattoisasti Jyväskylässä. Matka sujui käytännössä pelkästään ulkoíllen, koska ulkoilumaastot ovat lapsuudenkotini lähellä niin mainiot, ja koska sää oli tosiaan aivan mahtava. Päästiinhän me korkkaamaan myös uintikausi! Tai no, Loki oli ainoa joka pulahteli, mutta kuitenkin...























Helsinkiin päästyämme ollaan touhuttu myös monenlaista. Ollaan nyt innostuttu isommalla porukalla ulkoilemaan Haltialan pelloilla, koska siellä on niin paljon tilaa temmeltää, ja meille ihmisillekin tulee liikuntaa, kun pellon ympäri kävellessä vierähtää ihan kohtuullinen tovi. Olen saanut olla jokseenkin ylpeä, koska vaikka peltoa käyttää myös muut ihmiset ja koirat, niin omat piskini ovat olleet hyvin välinpitämättömiä muita kohtaan ja pysyneet hienosti vapaana.

Ja vaikka lämpöä on ollut melko huomattavasti, ovat Loki ja Lilo siitä huolimatta jaksaneet hyvin vetää rallia keskenään!



Seuraavana läjäpäin kuvia vappuaatolta, joka vietettiin (tietysti) koirien kanssa Haltialassa. :D Kaikista kuvista kiitos Anna Mertaojalle!

Lentävä hippetti!


 Selvästi arvostan Lilon pusuja ihan kauheasti. :D





Keskittynyttä...

HYPPY


























Olemme myöskin tässä ottaneet selvää koirien tarkoista painoista ja säkäkorkeuksista. Yhtenä päivänä kävimme lähimmässä eläinlääkärissä punnitsemassa koirat, ja muutama päivä sitten agilityhallilla lainasimme myöskin mittaa, jotta saatiin tarkat säkäkorkeudet ylös. Erityisesti Lokin pienuus yllätti, en ollut tajunnut, että se on noin mini. Turkki hämää!

Lilo
Ikä: 9kk
Paino: 11,9kg
Säkä: n.46,5cm




















Loki
Ikä: 1v10kk
Paino: 20,8kg
Säkä: n.50,5cm

Agilityhallista puheen ollen... käytiin siis pitkästä aikaa tekemässä vähän omatoimista aksaa. Ei mitään järisyttävän monimutkaista, koska edellisestä kerrasta oli jonkin verran aikaa. Tein sen virheen, että vein Lokin hallille liian väsyneenä. Alkuun meni hyvin, mutta väsähtämisen jälkeen keskittyminen herpaantuu ja koira menee ylikierroksille. Siinä sai ihan tosissaan rauhoittaa Lokia, ennen kuin saatiin onnistuneita suorituksia. Mutta kyllä se hyvin tekee ja vauhtia on todella reippaasti. Silloin kun jaksaa keskittyä ohjaukseen, hallitsee se senkin puolen erinomaisesti. Erityisesti putkelle hakeutuminen on sillä tosi hyvässä kunnossa. Se menee sinne ihan mistä kulmasta ja etäisyydestä tahansa.

Lilo sen sijaan on päässyt yllättämään pätevyydellään! Se hakeutuu esteille tosi hyvin, eikä tuijota mua tai mun kättä ollenkaan. Eihän me olla tehty muuta kuin suoria ja mutkalla olevia putkia, sekä muutaman kerran paria hyppyestettä (niin matalalla kuin voi). Mutta jotenkin tuo on oppinut sivusta seuraamalla, että mikä jutun juju on. Nyt on aika innostunut fiilis, tekee mieli ruveta nyt vähän enemmänkin treenailemaan Lilon kanssa. Se on kovin innostunut ja motivoitunut, ja energiaahan sillä piisaa. :D Varmaan oppisi vaikka ja mitä jos vaan opettaisi. Nyt kesällä onkin hyvin aikaa, joten otetaan muutamia tavoitteita tokon ja agilityn suhteen ja katsotaan syksyllä sitten, että missä mennään. Hauskaahan olisi tuon kanssa johonkin kurssillekin mennä.

Oli nyt melko kuvatäytteinen päivitys, mutta eipä meillä kyllä paljon mitään kuulumisia ole. :D Paitsi että Lilo on oppinut olemaan nätisti yksin! Kaikki siis sujuu just niinkuin pitääkin. :)

3 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! :-) Ompas Loki tosiaan pieni tai voi myös olla, että Emmi on suuri sillä säkä on siinä 50cm-53cm välillä ja paino n.22-24kg :-D (itse olen mitannut 52-53cm, mutta kisoissa mitattiin 50cm jolloin oli tosin ehkä vähän kyyryssä). Karva tosiaan hämää, monesti saa kuulla siitä, että onpas lihavassa kunnossa vaikka todellisuudessa on vain sitä karvaa joka leventää kroppaa..

    VastaaPoista
  2. Niin ja kävin muuten vähän tutkimassa Lokin sukutaulua, Emmin äiti on Lokin äidin äiti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Eli Emmi on... Lokin täti? :D Ja ei noista mitoista varmaan koskaan millintarkkoja saa, kun se asento vaikuttaa niin paljon, mutta onhan nuo suuntaa antavia mittoja kuitenkin. :)

      Poista