Sivut

lauantai 24. toukokuuta 2014

Huh, hellettä!



Kulunut viikko on ollut ainakin täällä Helsingissä todella lämmin, peräti kuuma. Olen yrittänyt ottaa hyvistä keleistä kaiken irti, ja olemmekin tehneet vaikka ja mitä! Varautukaa siis todella pitkään postaukseen ja järkyttävään kuva- ja videotulvaan. :D

Viime viikonloppuna teimme whippetretken Suomenlinnaan. Lokin oli alunperin tarkoitus myöskin tulla mukaan, mutta palautin sen kotiin kesken kaiken, koska raukka oli selvästi ihan liian väsynyt. Helteet ovat vieneet siltä voimia, eikä se jaksa ihan niin paljoa lenkkeilyä kuin normaalisti, etenkään jos sillä ei ole mahdollisuutta pulahtaa uimaan parin minuutin välein. Hippetit kuitenkin pysyvät paremmin viileinä, joten niiden kanssa pystyi retkeilemään hyvin mielin.

Kuva: Anna Mertaoja

Ennen Suomenlinnaan menemistä kiertelimme hetken Helsingin keskustassa, koska ihmisvilinässä kulkeminen tekee koirille aina hyvää. Neitokaiset eivät kyllä juurikaan keskustan ihmeistä välittäneet, vaan kulkivat mukana rentoina ja säyseinä. Puhelimmekin kävellessämme, että whippetit ovat kyllä täydellisiä tällaiselle retkelle, koska niitä on vain niin helppo pitää mukana. 

Kävimme myös Mustissa ja Mirrissä ostamassa retkiherkkuja ja punnitsemassa tyttöset. Lilo painoi 12,2kg, eli painoa on tullut edellisestä kerrasta hieman lisää, mikä on Lilon kohdalla oikein hyvä juttu.

Kuva: Anna Mertaoja

Lautalla ollessamme tytöt käyttäytyivät edelleen hienosti. Siinä ne nököttivät sylissä/penkillä ja joko nukkuivat tai töllöttivät merelle. Eikö silti vain takana istuva nainen keksinyt jotain valittamisen aihetta. Meille ei suoraan sanonut, mutta seurueelleen kovasti valitti, että koirien paikka ei ole lautalla, koska ne voivat aiheuttaa lapsille allergiaa jne. jne... :D


Heti ensimmäisenä näimme otollisen paikan kuvaamiselle, ja tyrkkäsimme tytöt muurin sisälle poseeraamaan.

Kuva: Anna Mertaoja























Palkaksi hienosta poseeraamisesta tytöt saivat pitää pikaisen riekkumishetken.

Tauolla syötiin mansikkaa... (kuva: Anna Mertaoja)

...ja levättiin. (kuva: Anna Mertaoja)

Korvat kuvastavat jokaisen persoonallisuutta. :D (kuva: Anna Mertaoja)

Pakollinen yhteiskuva! (kuva: Anna Mertaoja)
























Kuumuudesta huolimatta emme ole lusmuilleet treenaamisen suhteen. Siispä tiistaina suuntasimme taas koirakoulu Kompassin tiloihin tekemään aksaa!

Olin molempiin koiriin todella tyytyväinen. Molemmat ovat oppineet odottamaan vuoroaan melko hyvin ja hiljaa kevythäkissä. Kokeilin pariin otteeseen jättää Lilon myöskin hihnassa seinään kiinni odottamaan, mutta se tuotti jonkin verran haasteita ja kuului kyllä kitinän muodossa. No, asiaa työstetään jatkuvasti.

Lokin kanssa tehtiin pientä rataa, takaakiertoharjoituksia sekä edelleen hiottiin 2on2off-kontakteja, jotka suureksi ilokseni alkavat mennä perille! Kokeiltiin muutamaan otteeseen mennä puomi kokonaisuudessaan (tähän asti ollaan lähinnä jankattu asiaa pelkällä kontaktiosuudella), ja meni oikein hienosti, ja Loki malttoi keskittyä. Rata oli todella lyhyt ja helppo, mutta tarkoitus olikin tällä kertaa vain pitää hauskaa. Loki keskittyi tosi hienosti ja herra pysyi iloisena, innokkaana itsenään, mutta pää ei hajoillut ollenkaan tällä kertaa. ;)





Lilon kanssa edelleen tutustutaan esteisiin todella hiiitaaastiii. :D Eli pidetään hauskaa putkien kanssa, ja pikkuhiljaa ruvetaan yhdistämään niihin yksittäisiä hyppyesteitä. Lilo on myös muutamaan otteeseen mennyt pussista onnistuneesti. 


Vuoro on tunnin mittainen, ja olemme huomanneet, että neljälle koiralle se on melkoisen pitkä aika. Tällä kertaa koiria oli mukana vain kolme, joten aikaa oli entistäkin enemmän. Meidän koirista yksikään ei jaksa intensiivistä aksaharjoittelua niin pitkään, joten loppuaika käytettiin hassutteluun ja temppuiluun.



Keskiviikkona sain vanhempien auton viikoksi lainaan, koska he lähtivät loman viettoon Barcelonaan. Olen ottanut ilon irti tuosta vekottimesta, ja siksi olen kärrännyt koiria päivittäin Haltialaan. Se on mainio paikka ulkoiluttaa koiria, koska polulta voi halutessaan aina poiketa jokeen pulahtamaan. Tuntuu käsittämättömältä, että Helsingissä on tuollainen paikka!























Nautimme jatkossakin näistä helteistä niin kauan kuin niitä kestää!

Hyvää kesää kaikille!

 


2 kommenttia:

  1. Me käydään usein Suomenlinnassa eikä ole ikinä kukaan valittanut jos koira on ollut mukana, mutta en ylläty ollenkaan jos siitäkin joku saa valittamisen aihetta. Mä olin kerran treenaamassa yhdellä kentällä Emmin kanssa kunnes eräs mummo tuli häätämään meidät pois syynä se, että lapsille voi tulla allergiaa, herranjestas miten ne lapset sitten voi olla ulkonakaan kun kadulla saattaa tulla vastaan koira :D. Eikä se kenttä edes ollut mikään lasten leikkipaikka..

    Ihana Loki tossa videossa jossa temppuilee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, toi lasten allergia tuntuu olevan sellainen yleinen tekosyy, jonka varjolla saa koiranomistajille valittaa. :D Oikeasti ne on vaan koiravihaajia, mutta eivät keksi mitään muutakaan. mistä voisivat nalkuttaa. Todella raivostuttavaa ja turhaa käytöstä...

      Poista