Sivut

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Tästä se alkaa...

Loki on ollut huushollissa nyt viikon, ja vasta nyt sain aikaiseksi aloittaa kirjoittelun tänne. Eipä ole paljon ollut aikaa tietokoneelle ja internetille menneen viikon aikana! Tarkoitus olisi kuitenkin pitää jonkinlaista päiväkirjaa siitä, miten ensimmäinen oma koira hoidetaan ja kasvatetaan Helsingin lähiössä opiskelurahoilla ja -aikataululla. Minulle on aina sanottu, että se on mahdotonta, mutta uskon, että riittävällä määrätietoisuudella ja organisoinnilla se on erittäinkin mahdollista. :) Ja nyt kun koira on hankittukin jo, sen on vähän pakko ollakin... toivottavasti nämä tekstit toimisivat edes jonkinlaisena vertaistukena ihmisille, jotka ovat samassa tilanteessa kanssani.

Aloitetaanpa ihan alusta. Olen 21-vuotias luokanopettajaopiskelija Helsingistä, ja olen halunnut koiraa niin kauan, kuin olen tiennyt, että niitä on olemassa. Perheeni on kuitenkin aina ollut melko allerginen ja astmaattinen, joten koiran hankinta ei ole tullut kyseeseen. Nyt asun kuitenkin omillani kämppiksen kanssa 70 neliön kolmiossa, joten koiran ostaminen tuli viimein mahdolliseksi.

Vaikka aina olen leikitellyt ajatuksella, määrätietoisen suunnittelun aloitin toukokuussa, eli n. 3 kuukautta sitten. Rodun valinta oli kova paikka, sillä rotuja on niin mahdottoman paljon, ja kaikki ovat ihania... otin asioista paljon selvää ja kävin parissa koiranäyttelyssäkin tutustumassa eri rotuihin, ja viimein päädyin australianpaimenkoiraan. Tämä siksi, että toivoin itselleni aktiivista ja iloista harrastuskoiraa, joka olisi kuitenkin melko helppo kouluttaa. Loppujen lopuksi koirat ovat kuitenkin aina yksilöitä, mutta aussien rodunkuvaus iski minuun jostain syystä koviten. :) Sitten otinkin yhteyttä kasvattajiin, toiveissani saada pentu joskus syksystä. Yhden valeraskauksen ja monen yhteydenoton jälkeen tajusinkin odottavani pentua jo elokuuksi! Hupsis! Jännitys tiivistyi ja kirjoja luettiin oikein urakalla, ja hyvin nopeasti tajusin jo olevani kasvattajan luona tapittamassa kuutta suloista, neliviikkoista koiranpentua. Kaikki niistä olivat iloisia ja sosiaalisia, mutta eritoten yksi pisti silmääni. Kun muut nukahtivat, se taisteli vielä pysyäkseen hereillä, änki syliin ja leikki muita tarmokkaammin.


Ja olihan se poitsu suloinen kuin mikä, sinisine silmineen ja valloittavine luonteineen...:)



Pentuja oli yhteensä kuusi, viisi poikaa ja yksi tyttö...




Vaikka tiesin, että kasvattaja valitsisi minulle sopivimman pennun luonteen perusteella, pidin kovasti peukkuja, että tämä poika päätyisi luokseni...

...ja niinhän siinä kävi! :) Pian olimme jo äitini kanssa huristelemassa pentu jalkatilassa kohti Helsinkiä. Matkalla jo huomattiin, kuinka reipas pentu oli matkaan tarttunut, sillä matka meni lähinnä nukkuessa, ja pissatkin tuli vasta perillä kerrostalon pihassa. Poika oli 8-viikkoinen meille tullessaan ja olihan sitä kokoa tullut aika lailla, ja siniset silmätkin olivat jo hiljalleen muuttumassa ruskeiksi.


Pentu oli reipas ja iloinen, ja tutki talon pihaa häntä heiluen ja nokka maata kohti. Kasvattaja varoitti, että hihnaan ja pantaan tottuminen veisi aikansa, mutta poitsu ei huomannut niitä ollenkaan, vaan mennä porhalsi uteliaana ympäriinsä. :) Loki valloitti heti naapuruston suloisuudellaan, eikä yhtäkään pissalenkkiä käydä niin, etteikö joku ryntäisi ihastelemaan ja silittelemään... tämä on toki Lokin mielestä ihanaa, koska ihmiset ovat niin valtavan mielenkiintoisia.

Nyt viikon aikana onkin ehditty jo kokea aika monta koiranomistajan iloa ja surua. Välillä on naurettu ja itketty, mutta paljon olen saanut tukea muilta koiranomistajilta ja tietysti kasvattajalta. Ihan muutamia selkkauksia mainitakseni - maamehiläispesään on astuttu, omassa kakassa on telmitty, ensimmäinen punkki on löydetty ja poistettu (mikä omistajassa aiheutti lievän paranoian ja nyt tarkistankin turkin huolella lähes joka ulkoilun jälkeen...), pissassa on maattu, kaikkea sopimatonta on yritetty syödä, jokailtaiset hepulit välillä naurattavat ja välillä itkettävät, yksinolo alkaa jo luonnistua, pölynimuri ei enää pelota...:) Kokoajan kuitenkin usko vahvistuu, minusta on tähän! Lokia parempaa ja fiksumpaa koiravauvaa en olisi osannut toivoa, ja poitsu tuottaakin olemassaolollaan suurta onnea joka päivä. :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti