Sivut

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Koiranomistajan arki - aikataulu ja rutiinit

Ihan hävettää, miten usein on blogiteksti tullut aloitettua kutakuinkin sanoilla: "hupsista, on taas vähän venynyt tämä blogin päivitys..." Mutta sillä tavalla aloitan taas. Sori! :D Syyt ovat kuitenkin ihan hyvät. Mulla on ollut todella rankka ja hektinen opintojakso yliopistolla, ja siihen on mennyt paljon energiaa. Yhtä postausta jo vähän aloittelin, mutta mulla oli liikaa asiaa, enkä osannut karsia.

Nyt sitten päätinkin kirjoittaa aiheesta, joka itseäni kovasti mietitytti, kun harkitsin ensimmäisen koiran hankkimista. Monet (erityisesti vanhempani) vastustivat ajatusta, perustellen mielipidettään sillä, että "koira sitoo, koiraan menee aikaa, koiraan menee rahaa" jne. jne. Joten nämä asiat olivat kyllä tiedossa, ja niitä sitten moneen kertaan pohdinkin. Yritin etsiä netistä konkreettisia esimerkkejä siitä, millaista yksin asuvan opiskelijan elämä on koiran (tai kahden) kanssa, mutta niitä löytyi melko kehnosti.

Siitä syystä yritän nyt itse tehdä asialle jotain! Esittelen siis yhden tavallisen arkipäivän kahden nuoren, aktiivisen koiran kanssa, näkökulmana yksinelävä, helsinkiläinen opiskelijatyttö. Tämähän nyt on tosin vain sellainen ihan tavallinen päivä, eli täytyy muistaa, että esim. treenipäivänä koiriin menee aikaa huomattavasti enemmän. Mutta toivottavasti tästä on hyötyä edes jollekulle, joka pohtii oman koiran hankkimista. :)

Perjantaina 28.2.2014

klo 06:00 - Herätyyyys!
Ei ole muuten aamu-unisena helppo herätä, kun koirat nukkuu sikeästi vieressä. Se näky ei varsinaisesti piristä. Mutta se kyllä kummasti piristää, kun heti ensitöikseen pitää viedä Lilo aamupissalle. 5-10min pirtsakassa kevätilmassa poistaa kyllä unihiekat silmistä. Tämän jälkeen annan koirille aamuruuat, ja vasta sitten ryhdyn omiin aamutoimiin.

klo 08:00 - Aamutoimet tehty, jotenka lenkille!

















Onneksi mulla on helposti lenkillä kulkevat koirat, ja aamulenkki sujuu yleensä metsäisissä tunnelmissa. Joskus mennään pellolle, joskus riehutaan tyhjässä koirapuistossa. Metsäpolku on kuitenkin meillä yleisin aamulenkkiympäristö. Loki ja Lilo juoksuttavat toisensa väsyksiin. 40min päätöntä riehumista uuvuttaa, loput ajasta käytetään yleiseen haisteluun ja samoiluun. Aamulenkkiin meillä menee yhteensä aikaa tunnin verran.

09:20 - Lähtövalmistelut
Toinen koira toi mukanaan pienen kulttuurishokin. Lokin yksinolot ovat aina olleet ongelmattomia, ja olen nauttinut tästä asiasta suunnattomasti. Sen voi jättää yksin kotiin täysin ilman minkäänlaisia valmisteluja, ja se käyttäytyy aina moitteettomasti (=nukkuu koko ajan). Lilon kanssa asia ei suinkaan ole näin yksinkertainen. Jos haluan säästää kämppääni maailmanlopun tuholta, on olohuone raivattava. Toki Lilon voisi jättää myös rajattuun tilaan yksinolon ajaksi, mutta tällöin se pitää mekkalaa, mikä stressaa mua suunnattomasti. Sen takia tyttö viettää yksinolot koko kämpässä, mutta kaikki potentiaalinen tuhottava on raivattava pois. Tämä vie tietysti aikaa ja vaivaa, ja siitä huolimatta jotain askarteltavaa löytyy todella usein. Etenkin loppuviikosta penska tuhoaa helpommin, alkuviikosta se vielä malttaa olla useimmiten kunnolla.

Ennen:



















Jälkeen:



















09:30 - Koirille luut järsittäväksi, ja ei kun matkaan!
















Luut jätän koirille taas täysin Lilon takia. Lokia ei tarvitse "harhauttaa", se ei tarvitse mitään puuhaa yksinolon ajaksi. Lilon täytyy kuitenkin jotain pureskeltavaa saada.

10:00-16:00 - Koulussa...

16:30 - Kotona jälleen!
Terve, piskit! Mitäs olette puuhanneet?

























Jaa että tällaista. Eihän tuo hylly olekaan tuossa ollut kuin pari kuukautta. No mutta tuohan somistaa sitä oikein kivasti. >:(

No mutta, asia sikseen, ja lähdetäänpäs ulos! 10-15min pissatus koirille.

17:00-19:00 - Siivousurakka
Onneksi söin koulussa, sillä tänään ei olisi aikaa kokata. Kaikki kotityöt täytyy jakaa eri päiville, jos aikoo ne joskus saada tehtyä.

19:00-21:00 - Ja ei kun kouluhommien kimppuun
Kun koirat on ruokittu, alkaa kouluhommien vääntäminen. Eihän tässä ole kuin yksi tieteellinen artikkeli kirjoitettavana, kandi viimeisteltävänä, harjoittelun loppuraportti tehtävänä, tsiljoona oppilaiden työtä arvioitavana...

21:00-22:30 - Iltalenkki
Iltalenkki mennään hihnassa, koska pimeällä en uskalla pitää koiria irti. Puolentoista tunnin reipas ulkoilu väsyttää, tai sitten ei.

23:00 - Hups...
...mihin se päivä oikein meni? Joko se loppui?


Sellaista se arki on, iloine ja suruineen. :D Pienistä tuhoamisista ja muista huolimatta koirat on äärettömän rakkaita, ja ne saa mut joka päivä hymyilemään, mm. tällä tavoin:
































Vauhdikkaita, keväisiä terveisiä Lokilta, Lilolta ja Annalta!


2 kommenttia:

  1. Oon aatellut, että on vaivalloista tyhjätä keittiön tasot ja siirtää kenkäteline vessaan ennen kuin lähtee johonkin, mutta kun kattoo sun ennen & jälkeen -kuvia, niin ehkä meidän kämpän koirakuntoon laittaminen onkin aika pieni vaiva. :D

    VastaaPoista
  2. Jjjjep...:D Paluuta entiseen ei ole...!

    VastaaPoista